Lämmintä oli taas. Harjailin Siran tarhassa ja laitoin
varusteet tallissa. Mentiin alkukäynnille metsään, jossa Sira eteni
vauhdikkaasti (teki mm. tarpeensa pysähtymättä..)
ja oli yllättävän säpsynäkin pitkästä aikaa. Omalla pellolla aloiteltiin
reippailla ja pitkillä alkuraveilla ja muutamalla kierroksella laukkaa ja
annoin Siran vähän purkaa energiaa ja vetreyttää lihaksia. Sira oli jäykkä ja ”painoi”
sisäohjalle molemmissa kierroksissa, mutta ei niin pahasti kuin ennen minun
lomaa.
Alkujumppailujen jälkeen otettiin tasoittavat välikäynnit, jonka jälkeen
tein käynti- ja raviväistöjä pitkillä sivuilla. Käynnissä meni hyvin, mutta
raviversiot olivat taas vähän sitä sun tätä, poni lähinnä vain kiihdytti
vauhtia kun yritin pyytää siltä jotain. Päätin myös kokeilla käynti-laukka -siirtymisiä,
nostot meni tosi hyvin, mutta siirtymisien jälkeen poni oli tosi täpinöissään eikä
olisi malttanut kävellä metriäkään ja odotti steppailemalla ja poikittamalla
uusia laukka-apuja. Tehtiin sitten aina välissä hämäykseksi pysähdyksiä,
peruutuksia ja ravisiirtymisiä, joilla hiukan toppuuttelin Siran ennakointia.
Päätettiin jumppailut eteen-alas -raveihin ja loppukäynteihin metsässä.
Tallissa
pesin lopuksi sienellä Siran hikiset kohdat ja laitoin ötökkämyrkkyä. Poni meni
takaisin laitumelle ja kun laittelin lankoja kiinni, kuulin selän takaa jotain
outoa suhinaa ja Sirahan se oli päättänyt alkaa piehtaroimaan heinien päällä
(karva vielä märkänä). Ajattelin, että eiköhän ötökkämyrkky aja asiansa sen
verran hyvin, ettei Siran tekemää likakerrosta tarvita, joten harjailin ponin
vielä piehtaroinnin jälkeen, jotta jäi siistiin kuntoon. (T)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti