Meni taas tallillelähdön kanssa turhan myöhäiseen, mutta onneksi Siraa ei tunnu pahemmin vaivaamaan nämä meidän iltauutisten aikaiset lenkit.. Mietin matkalla (ja viimeistään siinä vaiheessa, kun yritin epätoivoisesti pysyä pystyssä pihatiellä, ei meinannut oman tossun pohjat pitää mitenkään), että meneeköhän taluttelulenkiksi, mutta toisaalta kaupalle päin ainakin tiet olisi todennäköisesti ollut sulana. Eli ei muuta kun harjailujen jälkeen lampaankarva selkään ja yrittämään pihasta poistumista.
Yritys nro 1. ei onnistunut ja jouduttiin palaamaan ruusupuskilta samoja jälkiä takaisin ja tekemään kierros naapurin pellon kautta. Pakko luottaa jo tässä vaiheessa ponin arviointikykyyn, jos Sira ei usko pääsevänsä jostain kohtaa, niin silloin siitä ei todellakaan pääse. Turha uhmata kohtaloa. Pellon kautta kiertämällä se tasaisempi loppupätkä ja mäki onnistuikin sitten ihan ok:sti tien laitaa kulkien.
Asfalttipätkällä, ennen kun päästiin Lemmenlaakson puolelle, Sira venkuroi oikein toden teolla. Jos oma keskittyminen herpaantui puoleksi sekunniksi, niin neiti kääntyi salamana ympäri ja yritti lähteä huitelemaan samaa tahtia takaisin kotiin. Kääntyi kyllä uudelleen menosuuntaan aina kun vaan naureskellen pyysin, eli mitään sen suurempaa tahtojen taistoa ei käyty, mutta kolmannen käännöksen jälkeen totesin paremmaksi ottaa ohjat paremmin käteen. Onneksi ei ollut muuta liikennettä..
Lemmenlaakson puolella epämääräisesti ulkonäöstään huolimatta tien pinta piti hyvin ja Sirakin keskittyi kulkemaan taas eteenpäin, pitkällä ja rennolla askeleella. Energiaa tuntui olevan, joten pitävimmän näköisissä kohdissa ravailtiin, tosin yritin pitää homman aika kontrollissa ja tahdin hitaana. Otettiin suunta maneesille päin, peltojen välinen suora oli käytännössä auki, ja menomatkalla tutkailtiin pohjaa ravaillen lähes koko pätkä pahimpia lätäköiden kiertelemisiä lukuunottamatta. Käännyttiin ekan mäen päällä takaisin tulosuuntaan ja arvelin, että muutamat lyhyet laukannostot onnistunee. Tehtiin pari nostoa kumpaakin laukkaa, laukattiin aina pieni pätkä, uudelleen käyntiin ja seuraava nosto jne. Tämä sujui hyvin ja Sirakin tuntui olevan innoissaan, mutta suostui kuitenkin laukkailemaan pyydettyä (rauhallista..) tahtia. Oltiin jo lopeteltu homma ja kävelemässä vajan ja talojen kohdalla pitkin ohjin, kun aivan kuin tyhjästä viereiseltä tieltä kääntyi auto, jonka ajovalot tuntui heijastavan hetkellisesti joka suunnasta. En tiedä, kumpi säpsähti enemmän, minä vai Sira - poni ainakin reagoi mua nopeammin ja teki ajatusta nopeamman 90 asteen käännöksen yhdistettynä ilmeisesti jonkinmoiseen caprioleen, päätyen loikan päätteeksi ojan yli/talon pihaan/puskiin. Mun tasapaino oli kadonnut jossain käännöksen ja loikan puolivaiheilla, enkä viitsinyt siinä tuulihousut jalassa edes yrittää räpiköidä takaisin selkään neidin kaulalta roikkumasta. Joten lähes hallittu ja vähintäänkin tyylikäs pudottautuminen alas maahan, jaloilleen sentään ;) Sirakin jäi onneksi viereen seisomaan tyytyen vaan tuijottamaan pelottavaa autoa, joka siinä vaiheessa oli kyllä jo kovaa kyytiä menossa poispäin..
Kun oli tarkastettu, että eihän kukaan vaan nähnyt hienoa maastoutumisepisodia, niin jatkettiin matkaa poikkitietä pitkin hiekkakuopille päin. Jossain vaiheessa hyppäsin takaisin selkäänkin, niin että päästiin vielä hölkkäämään kevyesti loppuravit. Kotitielle kääntymistä varten jalkauduin sitten ihan tarkoituksella ja liukasteltiin viimeiset metrit pihaan iltapuurolle. Siralla oli pikkuhiki, ilmeisesti lähinnä jänskäilystä johtuen, mutta saatiinpahan edes vähän nesteitä liikkeelle. Sen verran myöhäiseksi tosiaan meni tuo lenkki, että tehtiin heti perään iltatalli ja päästettiin hevoset iltaheinien kimppuun. (-h)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti