Lähdettiin Siran kanssa uhmaamaan sadetta kevyelle kävelylenkille. Neitiä ei tuntunut haittaavan yhtään, askel oli reipas ja asvalttipätkällä perinteisiksi muodostuneita jumituksia tai kiemurteluja ei tällä kertaa tehty. Mulla ei ollut varsinaisia reittisuunnitelmia tehtynä, joten pitkästä aikaa lähdettiin vaan jatkamaan Lintusuontietä eteenpäin. Siinä tienpätkällä oli sähkötyöt meneillään ja vähän piti Siran kanssa katsella ja pöristä työmaamerkkejä, metallilankahäkkyrällä rajattuja kaivantoja ja kirkkaanvärisiä muoviputkia sun muuta asiaankuuluvaa sälää. Olen tullut jo aikaisemmin siihen tulokseen, että palleron mielenliikkeitä on ihan turha yrittää aina ymmärtää, mutta yllätys oli silti aika suuri, kun päästiin kulkemaan työmaan keskellä niin "helposti". Vähän väisteltiin välillä tien toiselle laidalle jos siinä alkuperäisen kulkureitin vierellä vaani pelottava muovitötterö, mutta ei muuta.
Käännyttiin takaisin päädystä, mistä tie risteää ja ajattelin kotiinpäin ratsastaa pientä jumppaa, eli siinä tiellä ensin pieniä asetuksia, kiemuroita, väistöjä.. Sira oli ihan mukana (huom. edelleen työmaan keskellä ja vesisateessa. Poni mitä ihmettä..?) ja kun tehtiin muutamia lyhyitä ravisiirtymiä vielä, niin saatiin takaosaakin kunnolla alle. Voi kun maneesillakin saataisiin joskus yhtä hyvää perusliikettä..
Hepat sai ruuat ja heinäverkkoihin vähän täytettä, sadekin oli muuttunut enemmän pieneksi ripotteluksi ja Siran lähtiessä märkä karvakin lähes kokonaan kuivahtanut. Reissussa meni suunnilleen tunti ja vartti, sen verran reippaasti neiti käveli tällä kertaa. Eikä ollut havaittavissa enää mitään aristeluja kavionpohjissa, vaikka tuolla hiekkatiellä nyt jonkin verran kiviäkin on (-hanna)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti