Pitkästä aikaa pääsin käymään Siran luona. Olin ajatellut
joko mennä kevyesti ilman satulaa tai sitten vain talutella ympäriinsä.
Sira oli laitumella, jossa myös harjailin tammuskan. Sira
seisoi kuin patsas koko harjaamisen ajan, eikä edes syönyt, taisi siis tuntua
mukavalta. Suunnitelma ridailuista tyssäsi siihen, etten ollut muistanut ottaa kypärää
mukaan. Tarkoitus oli jättää vain saappaat kotiin, mutta tyhmyyttäni jätin koko
repun siinä samalla. Noh, lähdettiin siis talutellen liikenteeseen. Aluksi suunnattiin
omaan metsään, jonka jälkeen siirryttiin ravailemaan metsätietä ees taas pari
kertaa, jotta Sira sai vähän kuluttaa energiaa… Tosin energia kului lähinnä
minulta, mutta hauskaa oli. Sira oli koko reissun todellinen laiskamato, ilmeisesti
kuuma ilma teki tehtävänsä. Käytiin vielä purolla mutka ja sen jälkeen palasimme
takaisin omaan metsään ravailemaan vähän lisää. Yhteensä samoiltiin tunti.
Ötökkäkammoni on vielä tässä vaiheessa kesää järkyttävä, joten aika tuskaisaa
oli välillä, sen verran monennäköistä kiitäjää oli liikkeellä. Sudenkorennot
olivat järkytyksistä suurimpia, ja vaikka jouduin välillä vähän sinkoilemaan,
Sira ei siitä sen kummemmin hätkähtänyt. Vaikka poni oli tosi rauhallisena, se
käveli reippaasti ylä- ja alamäet oikein jalkojaan oikoen, niin ”tervejalkaisen”
oloisena. Oli diagnoosi mikä hyvänsä, on kiva, että Sira ei vaikuta kipeältä. Toivottavasti
huomenna tulisi jotain hyviä uutisia eläinlääkäriltä. (T)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti