Tervetuloa painajaiseen! (ti 26.11)

Maa on jäätynyt koppuraiseksi. Elina ehti tallille ensimmäisenä ja hoiteli palleroita kuntoon. Tessa oli "jumiutunut" yhteen nurkkaan ja sieltä rouvan houkutteluun pois kului Elinalta tovi. Jalkojen asettelu tuntui mahdottoman hankalalta ja kaikki liikkuminen tuntui olevan kovin ikävää. Turvottelipa vielä toinen takajalkakin.

Lähdettiin tunnin hikoilun, puunaamisen ja bootsien pukemisen jälkeen etenemään kohti Lemmenlaaksoa. Tessa ja Sira iskivät jarrut pohjaan pihassa ja kieltäytyivät hylkäämästä Murua. PITKÄN ja uuvuttavan keskustelun jälkeen saatiin hevoset liikkeelle, mutta naureskeltiin, että jos kuljettaisiin vielä hitaammin, mentäisiin takaperin. Matka OMALLE postilaatikolle kesti KAUAN.

Asfaltilla Tessa yllätti ja lähti kulkemaan yllättävän halukkaasti eteenpäin. Sirallehan ei jäänyt siinä vaiheessa vaihtoehtoa kuin seurata perässä.

Käytiin kulkemassa pellon reunaa ja yritettiin löytää reittiä metsään. Jossain välissä vastaan tuli myös silta, joka piti ylittää. Hetken arpomisen jälkeen päätettiin, että yritetään yli. Kumpikaan hevosista ei vapaaehtoisesti halunnut ylitystä tehdä, joten hyppäsin maahan ja talutin hepsutiitit yli. Tästä selvittiin hyvin.

Jatkettiin matkaa ja yritettiin etsiä kiveä tai kantoa, jonka päältä ponnistaa Siran selkään. Mitään ei kuitenkaan löytynyt. Haahuoltiin kohti metsää ja kauhistuttavaa pimeyttä.

Kuljettiin metsässä jonkun aikaa ja yritettiin löytää mulle ponnistusalustaa. Pimeys tiivistyi ympärillä, metsässä kahahteli oudosti (ääni kuului Tessasta, joka käveli puitapäin) ja muutenkin tilanne tuntui vaaralliselta.

Seurattiin pientä polkua, joka päättyi tiukkaan alamäkeen, jonka pään pimeys ahmaisi. Päädyttiin kääntymään ympäri ja yrittämään toista, vielä rehevöityneempää polkua. Allekirjoittaneella mielessä vilahtelivat ajatukset susista/karhuista & metsäraiskaajista ja ties mistä. Kaikkihan siis olisi ollut suht ok, jos olisin päässyt Siran turvalliseen selkään, mutta jouduin tarpomaan petojen armoilla. Suunnittelin mielessäni tarttuvani Siran kaulaan ja raahautuvani siinä, kun isku tulee..

Lopulta onneksi Elina antoi periksi ja totesi, että mennään samaa reittiä kotiin. Pientä juoksua raahasin Siran metsästä sumuiselle ja hämyiselle pellolle, jossa kuitenkin oli näkyvyys parempi.

Pellolla yritin vielä nousta selkään, mutta Sira veti vanhan hyysteerisen vaiheen päälle koska pyysin häntä seisomaan paikoillaan alamäessä pitkässä ruohikossa!! Kävelin siis kotiin..

Asteltiin kotiin reippaassa tahdissa ja hepsut pörisivät tyytyväisinä. (Oma tulkintani oli, että tyytyväisinä hengissä selviämisestä). Matka kaikkineen kesti reilun puolitoistatuntia.

Kotipihassa Elina pelotteli vielä varjojen avulla. Ulkovalo osui Elinaan takaa ja Elina varjoili puihin kamalia kuvioita. Loppuilta menikin sitten kotona rapinaa ja talon epäilyttäviä ääniä kuunnellessa. Mun pelkomoodi ei siis helpottanut vasta kuin aamuyöllä kun Temetsu saapui kotiin.

AINIIN ja kun tultiin lenkiltä, alkoi Tessan maha toimia kerrassaan hämmästyttävällä tahdilla. En tiedä, oliko rouva seissyt koko päivän yhdessä paikassa ja kehittänyt tukosta, mutta ilmaa vatsasta tuli paaaaaljoon!


(Jenna)

Ps: Jos ei käynyt selväksi, niin pelkään pimeää ja varsinkin pimeitä metsiä.