Vesisade hellitti vasta iltaa kohden, sopivasti niihin aikoihin, kun tulin tallille. Lauma oli näköjään nautiskellut sateesta ja sen mukanaan tuomasta kurasta oikein urakalla ja yksi pallero -joka oli jo kertaalleen harjattu aamusta- oli taas onnistunut vaihtamaan väriä valkoisesta kauttaaltaan mudanruskeaan. Ei onneksi ollut kiire, niin reilusti vaan heinää eteen ja ei muuta kun harjaustalkoisiin.. Sen verran jäi kuraa vielä selkään, että lampaankarvalla lähdettiin, satulaa ei ihan kehdannut laittaa.
No ja. Sira otti ja pysähtyi heti kotiportin kohdalle. Meillä ei ole ollut pitkiin aikoihin mitään tarvetta keskusteluille aiheesta "mennäänkö", vaan Sira on ollut ihan jees-meiningillä touhussa mukana. Korkeintaan vähän laiskanpulskeampana toisina päivinä. Tässä vaiheessa vielä vähän naurahdin ja tuuppasin pohkeella eteenpäin, niin mitä tekee poni - yrittää kääntyä ja kun laitoin pohkeet kiinni, että ei muuten käy, niin seuraavaksi neiti yrittikin sitten lähteä peruuttelemaan takaisin pihaan. Just. Pieni ärräpää ja huomautus, että hei, mulla on raippa mukana sai kuitenkin Siran tulemaan nopean tilanteen uudelleenarvioinnin jälkeen siihen lopputulokseen, että okei, kyllä me voidaan mennä. Case closed.
Päästiin asvalttipätkän puoleenväliin, kun vastaan tulee pickup/pakettiauto, mikälie. Ennen kun ehdin ottamaan pohkeella vastaan Sira päättää kääntää hanurinsa keskelle tietä sen oloisena, että kohta saa peltilehmä monosta. Kuskin onneksi täytyy lukea se, että posotteli suht vauhdilla ohi ja mitään ei ehtinyt käydä. Sira jatkoi matkaa taas kun mitään ei olisi tapahtunut n. 50 metriä, kunnes tuli seuraava stoppi. En oikein tiennyt, miten olisi pitänyt suhtautua, onko neiti kipeä vai ahdistaako ihan yleisesti muuten vaan. Kokeilin aiemmin hyväksitodettua "alan heilumaan selässä kun epileptinen" -taktiikkaa (jolloin Sira yleensä toteaa, että ärsyttävä ämmä, parempi köpötellä eteenpäin niin se lopettaa keikkumisen) ja totta kai paikalle osui juuri silloin tuttuja ;) Ärsytystaktiikka kuitenkin tehosi, sillä jatkettiin matkaa tän jälkeen taas kun mitään ei olisi ikinä tapahtunutkaan.
Piti käydä kiertämässä autiotalon lenkki, mutta sade oli onnistunut muuttamaan keväisen maan paikoitellen niin pahaksi mutavelliksi, että melkoiseksi suossarämpimiseksi se homma välillä poluilla meni. Jossain vaiheessa todettiin Siran kanssa, että ei olla uimamaistereita, käännyttiin takaisin ja lähdettiin vaan paikoitellen poikkeamaan kuivemman näköisille poluille. Eli hämmentävää harhailua, tosin molemmilla taisi olla ihan hauskaa siellä pusikossa rymistellessä.
Muuten loppulenkki olisi mennyt ihan mukavasti, mutta isoa tietä ylittäessä oli sen verran ruuhkaa, että jouduttiin seisoskelemaan Siran mielestä liian kauan odottamassa vuoroamme. Siis ainakin 30 sekuntia. Neiti päätti siis laittaa vielä yhden pienimuotoisen shown pystyyn esittämällä vuoroin piruetteja, vuoroin peruutteluja ja olisi sieltä todennäköisesti ne caprioletkin saanut, jos olisi vielä hetken odotellut. Käänsin sitten siinä odotellessa neljästi neidin turpa uudelleen Lemmenlaakson suuntaan ja kävin tekemässä jotain 10 metrin lenkkiä. Tämä taas oli Siran mielestä ihan ok, vaikka arvelin, että siitä syttyy sota jos vaadin lähtemään kerta toisensa jälkeen pois kotoa vielä tuossa vaiheessa.. No ei. Ja kun lopulta päästiin tien yli, niin loppumatka oli taas no problemo. Ja pihassa sitten iloisesti korvat hörössä ja muutenkin tyytyväisen oloisena.
Ei voi aina ymmärtää, ei. Vähällähän tässä päästiin, mutta tuntui "erikoiselta" kun Sira stoppaili pitkästä aikaa. Voi olla, että pitkästä aikaa kohdalle sattunut sadekeli vaikutti asiaan tai sitten kyseessä oli vaan pieniä keväisiä hormonipörräilyjä. Taisin kuitenkin saada huijatuksi itseni voittajaksi suunta- ja vauhtiasioissa, joten nyt vaan odotellaan seuraavaa lenkkiä ;) -hanna
