Sira

Sira
Sira talvella 2012

maanantai 25. tammikuuta 2016

24.1 (plus sitä aiemmat kerrat)

(No niin, nyt kun on vihdoin oma kone (ja joka on vihdoin toimintakunnossa) niin ehkä tulee jatkossa ajallaan kirjoiteltua.)

Eli sunnuntaina päädyin menemään ihan vain siinä laitsalla Tessan kanssa, kun en saanut aikatauluja sovitetuksi niin, että olisi saanut lenkkiseuraa. Ehkä siitä joulukuun putoamisesta kuitenkin jäi pieni kammo, kun yksin ei vielä huvita lenkkeillä. Ei sitä putoamista niinkään jännittä, mutta lähinnä se, jos sattuisi putoamaan ja Tepsu lähtisi taas kaahottamaan yksinään tietä kohti. No kuitenkin, kiva oli ihan vain jumppaillakin pitkästä aikaa. Tehtiin pääasiassa käyntityöskentelyä, isoja ja vähän pienempiä kaaria, väistöjä ja etuosakäännöksiä. Tarkoitus oli siis vain jumppailla kumpaankin suuntaan ja saada Tessaa myötäämään. Ihan kivasti se meni varsinkin lopussa, tosin vähän tahmea se oli koko ajan (varsinkin oikealle). Muutama lyhyt ravipätkä otettiin ja ne meni tosi hyvin, Tessa tuntui tosi rennolta ja myötäsi kivasti eteen ja alas. Kauheasti ei kuitenkaan uskaltanut ravailla, kun oli juuri satanut lisää lunta ja kaarteissa tuntui vähän jalat lipsuvan välillä. Ehkä joku 45 minuuttia mentiin.

Tätä ennen oon käynyt 10.1, mutta silloin vain taluttelin Tessaa, kun olin taas selkävammaisena enkä viitsinyt kiivetä selkään. Enkä olis kyllä varmaan päässytkään.
30.12 käytiin Jennan ja Marian kanssa joku tunnin lenkki, Tessa oli suht reippaana ja tuntui ihan erilaiselta kun sillä oli töppöset jalassa.
Ja sitten 12.12 oli se kerta, kun mätkähdin alas ja Tessa kirmasi omille teilleen. Mutta ei siitä enää sen enempää. :D

-Pauliina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti