Sira

Sira
Sira talvella 2012

maanantai 11. tammikuuta 2016

Torstai 7.1. ja sunnuntai 10.1.

Onnistuin valikoimaan sen viikon kylmimmän päivän, torstaina kun pääsin kuuden jälkeen tallille näytti mittari iloiset -28 astetta. Noora, Mari & Jenna olivat jo siivoilleet tarhaa, joten napsin vain muutamat uudet kasat pois pihatosta ja yläosalta ennen kun lähdettiin Siran kanssa reippailemaan. Jätin villaloimen päälle ratsastuksen ajaksi ja vaihdoin toppiksen heijastinloimeen, joten oltiin ponin kanssa molemmat melkoisia Michelinukkoja liikenteessä. Käytiin hiekkakuopalla saakka kävelemässä, Sira oli tosi reipas pakkasesta huolimatta ja yllättävää kyllä, en onnistunut jäätymään kalikaksi sen vajaan tunnin aikana, mitä oltiin liikenteessä. Ripset tosin keräsi iloisen kuurakuorrutteen :D Herätettiin selvästi hämmennystä, kun poikkeuksellisesti kaikki autoilijat hidasti meidän kohdalla (halusivat vissiin nähdä, millaiset hemmetin hullut on liikenteessä moisessa kelissä). Oli loppujen lopuksi ihan hyvä lenkki vaikka vähän epäilyttikin, tosin iltaheiniä jakaessa jäätyi sitten ne sormet ja varpaatkin..

Sunnuntaille osui uskomattoman hieno aurinkoinen pakkaskeli, käytiin Siran kanssa kiertämässä maneesin lenkki. Nyt ei kyllä huomannut enää mitään hidasteluita tai vinouksia liikkumisessa. Suurimmaksi osaksi tyydyttiin kävelemään, pari pätkää ravailtiin rennosti pitkällä ohjalla (en muuten tajua, miksi satulan kanssa tuntuu paljon epävakaammalta, keventäminen oli taas kunnon alkeiskurssitasoa.. Pitäisi kai harjoitella taas kuinka siinä penkissä istutaan sen sijaan, että ratsastelen tyytyväisenä 90% ajasta joko lampaankarvalla tai ilman satulaa) Siran päättäessä tahdin. Minä keskityin lähinnä ihailemaan maisemia, en muista koska olisi viimeksi ollut yhtä kaunista. Sellaista täydellistä joulupostikorttimaisemaa joka puolella. Oltiin liikenteessä ööh.. tunti ja vartti, ehkä puoltoista tuntia, kotiinpäin tultaessa käytiin vielä hengailemassa hiekkakuopan ympärillä kulkevilla poluilla. (-hanna)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti