14.10 Sira ja Hanna maastoilemassa

Lämmin auringonpaiste sai koko lauman nuokkumaan tarhassa, Muru makoili, Tessa ja Sira seisoivat alahuuli roikkuen pihaton nurkalla. Vähän säälitti napata Sira hommiin, mutta ei auttanut. Raivoisan harjausoperaation (mistä tuota karvaa riittää..?) jälkeen bootsit jalkaan ja lampaankarvalätty selkään - poikeuksellisesti Sira ei protestoinut satulavyön kiristämistä tällä kertaa ollenkaan. Olin jo varautunut siihen, että joudun käyttämään korruption koko kirjon saadakseni satulan edes jotakuinkin kunnialla selkään, mutta ehei, Sira päätti yllättää. Tuntuu kyllä olevan niin päivästä kiinni, että onko vyön laittaminen kamala juttu vai ei. Toisesta etusesta on muuten karvoja katkeillut vuohiskuopasta, onkohan bootsi hangannut jotenkin poikkeuksellisesti vai onko vaan karvanlähtöön liittyvää "vanhaa" karvaa ja siksi kulunut helpommin? Iho oli kuitenkin ihan ehjä.

Pihasta päästiin varsin helposti lähtemään, pieni stoppi ennen mäkeä ja kahdet hätäkasat kun kaverit huuteli perään, mutta ei pahempaa kiemurtelua tai vänkäämistä. Askel oli kuitenkin jännittynyttä ja ohiajavia autoja piti säpsyillä (ja pari seuraavaa hätäkasaakin tuli jätettyä siihen mennessä, kun päästiin ison tien yli Lemmenlaakson puolelle. Jes). Liikennettä oli enemmän kun olin odottanut, ilmeisesti ensimmäiset työmatkalaiset oli palailemassa kotosalle, joten suunnattiin Siran kanssa hiekkakuopalle ja sitä kiertäville poluille. Pohdin ensin vähän kiipeilemistä treenin kannalta, mutta Sira hätäili sen verran, että totesin paremmaksi mennä vaan lönköttelylenkin, josko neiti olisi yhtään rauhoittunut. Hyvillä pohjilla ravailin pitkiäkin pätkiä niin rauhallisesti kun vaan mahdollista oli, kiviset ja täysin lehtien peittämät kohdat käveltiin. Ravaillessa Sira oli vähän rauhallisemman oloinen, mutta aina käyntiin siirtyessä neiti pingottui kun jousi ja pariin otteeseen tuli pieni protestipukkikin. Poni ei kuitenkaan yrittänyt kääntyä tai lähteä pukkailun jälkeen mihinkään, ennemmin tuli stoppi ja siitä sitten hetken tuijottelun ja pöhinän jälkeen uudelleen liikkeelle. Ei siinä. Annoin Siran ihan luvan kanssa pysähdellä välillä haistelemaan tai katsomaan jotain "hurrrjaa", mutta sekään ei tuntunut rauhoittavan.

Lopulta hyppäsin jalkamieheksi jo Lemmenlaakson puolella tietä ja taluttelin Siraa loppumatkan (ja potkin X määrän läjiä matkan varrelta ojanpenkalle). Neiti oli stressaillut itsensä ryntäiltä hikeen asti, mutta tyytyi kuitenkin kävelemään mun takana tässä vaiheessa jo suht rauhallisena, muutamalle ohiajavalle autolle piti vaan vähän järjestää katseltavaa. Pihasta pihaan meillä meni aikaa noin tunti, joten aika rivakasti ollaan kuitenkin kävelty, vaikka välillä tuntuikin siltä, ettei edetä ollenkaan Siran pysähdellessä parin askeleen välein tuijottamaan jotain putoavaa lehteä :)
Tessan ja Murun seuraan päästyään Sira oli taas enemmän oma itsensä, eli kaikkiruuatmulleheti ja pientä muistutusta laumalle siitä kuka on pomo. Ja kenelle kuuluu ekat porkkanat.