Sunnuntai 5.5. eli sekalaista sähellystä

Osui täydellinen kevätpäivä ja lähdin moikkaamaan Siraa jo puoliltapäivin. Vastassa portilla oli iloisesti hörisevä kurapossu, jolla oli selkeä visio välipalasta vihreällä ennen lenkkiä. No, sehän kävi kun ei ollut mitään kiirettä, annoin Siran jyrsiä jonkin aikaa orastavaa nurmikkoa lyhyeksi (onko hirveästi väliä missä syöttelee, nyt oltiin lähinnä tallin vieressä ja kentän tienoilla tienpintareella?) Oli hauska seurata, kuinka alun paniikinomainen kaiken vähänkin vihreään vivahtavan kitaansa ahtaminen muuttui parin minuutin jälkeen vähän harkitummaksi naposteluksi, Sira taisi hoksata, että ei ollakaan heti menossa hommiin, vaan ihan luvan kanssa saa herkutella :)

Päästiin karsinaan harjailemaan tällä kertaa, neitiä ei vihreän jälkeen kiinnostanut kuivaheinä ollenkaan, vaan kopissa hyörittin ja pyörittiin ympyrää tutkien jokainen nurkka. Ja säikyttiin pääskysiä, totta kai. Onhan ne vaarallisia. Satuloidessa Sira oli poikkeuksellisen levoton, sain laittaa satulan ihan rauhassa selkään kuten normaalistikin, mutta satulavyötä laskiessa ja sen kiinnittämistä aloitellessa Sira alkoi steppaamaan. Mietin ensin, jäikö jotain huonosti huovan alle ja otin satulan pois, neiti rauhoittui välittömästi. Tarkastin selän olevan ok, harjasin huovan ja laitoin uudelleen satulan paikoilleen, edelleen tähän asti sujui ongelmitta. Vaan heti, kun aloin hivuttaa satulavyötä kiinni, alkoi steppaaminen uudelleen. Sira ei siis liikkunut pois alta, mutta tepsutti ja keinui siis paikoillaan ihan kun olisi polkenut jotain matalaa piaffintekelettä. Okei, normaalisti Sira on syönyt satuloidessa, mutta olipahan omituinen reaktio. En ymmärrä, olen kiristellyt satulavyötä vasta pihassa ennen selkään nousemista ja loput sitten kun olen jo jonkin aikaa kävellyt eli ei pitäisi olla mistään "ikävästä" satulointikokemuksestakaan kyse. Onhan Sira nyrpistellyt vähän satuloidessa ja tästä Jenna mainitsitkin kun ensimmäistiä kertoja kävin, mutta ihan näin voimakasta reaktiota ei kyllä ole aiemmin tullut.

Lähdettiin taas tsekkailemaan tilannetta Airan kentän suhteen, Sira oli pörheänä ja ohitteli tien varteen pysäköidyt autotkin hieman poikittaen. Samoin kaikille ohikulkijoille piti päristä, hassu poni.. Oltiin taas vähän huonoon aikaan liikenteessä, ei mahduttu kentälle (no, ei kehdattu kyllä käydä kysymässäkään, että kuinka paljon ollaan häiriöksi jos puikkelehditaan hetki esteiden välissä - sen verran omaa kivaa Siralla oli, että todennäköisesti alkuun oltaisiin säntäilty hetki ei-niin-täydellisen-hallitusti..).
Takaisinpäin lähdettiin polkua pitkin ja kun oltiin liittymässä talojen välistä tielle, niin ohiajava koliseva pakettiauto peräkärry perässä osoittautui Siran mielestä totaalisen hengenvaaralliseksi poneja syöväksi hirviöksi. Täyskäännös takasilla ja yritys hilpaista karkuun onneksi osui sellaisessa kohdassa, että Siran reittivalinnan eteen sattui heti muutama puu ja tilanne pysähtyi pakostakin ennen kun ehti edes alkaa. Kerrankin onni onnettomuudessa. Käännyttiin takaisin, Sira tietysti onnistui lietsomaan itsensä kunnon ylikierroksille ja kipitettiin hetken matkaa keula varsin kevyenä. Kun päästiin talojen ohi, niin neiti alkoi rauhoittumaan hieman, edelleen kyllä sen oloisena, että pienenkin tilaisuuden tullen mennään. Yritin vaan sisukkaasti antaa pitkää ohjaa ja jarruttaa lähinnä istunnalla höpöttäen samalla jotain turhanpäiväistä mahdollisimman rauhallisella äänellä.

Tallin pihassa jäätiin juoksutusympyrälle hetkeksi, halusin saada Siraa vähän kuulolle kun edelleen tuntui ympäristo kiinnostavan turhan paljon. Pyörittelin hetken pyytäen pientä asetusta ja pohkeen läpimenemistä, mikä tuntui alkuun ihan mahdottomalta. Sira puri kiinni kuolaimeen heti kun keräsin ohjaa yhtään tuntumalle, etupää oli kevyt ja takapää jossain, pohkeeseen ei reagoinut olleenkaan kun pyysin väistättämään takaosaa. Normaalisti tuo takaosan väistättäminen on ollut helppo tapa saada Sira heräämään, mutta tällä kertaa ei meinannut tulla mitään reaktiota. Koetin kuitenkin hiljalleen saada vähän pehmenemistä ja ehkä kymmenen minuutin kohdalla Sira alkoi kuuntelemaan siinä määrin, että pystyin viimein ottamaan ohjan uudelleen tuntumalle ja ratsastamaan pari kierrosta molempiin suuntiin "ihan oikeasti". Tämän jälkeen heti kiitosta ja kävelemään ja ravailemaan pitkällä ohjalla maastoon. Nyt oli alla ihan kun eri hevonen, Sira venytti kaulaansa ja käveli pidemmällä askeleella ilman mitään sätkyilyjä. On se pienestä kiinni loppujen lopuksi.

Tallissa vielä rapsutukset, eväät eteen ja heinäverkon sekä vesiastian täydennykset ennen kun päästin neidin takaisin auringonpaisteeseen ulkoilemaan.
Jenna on maininnut tuosta Siran vahventumisesta kädelle, mä nyt en ole niin kauaa vielä mennyt, että osaisin huomata suurempia eroja "normaaliin", mutta tänään oli ensimmäinen päivä, kun Sira tarrasi tuossa ympyrällä kiinni kuolaimeen ja tuntui oikeasti raskaalta. Tai no raskaalta/vahvalta, ehkä pikemminkin "hallitsemattomalta" edestä suhteessa siihen, miten takaosa toimi (tai ei toiminut on ehkä oikeammin ilmaistu). Ilmeisesti tästä ei kuitenkaan ole kysymys? Ohjan poisheittäminen ja jonkin aikaa pelkällä pohkeella ratsastamalla sain tällä kertaa auttavasti korjattua, Siran kanssa en ole aiemmin tehnyt tuota ohjastuntuman täyttä hylkäämistä, mutta yksi aikaisemmista valmentajistani sitä käytti aika yleisesti neuvona vahvaan etuosaan ja etupainoisuuteen. (Tosin muistelisin ruunallani joka hiiskatin kevään ja syksyn olleen hetkellisesti sellaista aikaa, kun oli ihan sama mitä selässä teit, hormonit ja kelinmuutos jylläsi ja silloin -ja vain silloin- muuttui ihan kuuroksi ohjalle/pohkeelle/p*rkeleelle.. Toivottavasti on Sirallakin vain jokin ohimenevä juttu? Voisiko vitamiinilisällä olla vaikutusta..?)