Saatuani henkisesti rankan päivän jälkeen itseni kasaan, suuntasin Teemu ja Essu seurassani tallille. Jotenkin olin lietsonut itseni siihen tilaan, että nyt edessä on maailmanloppu ja lähes hyvästit Siralle.
Neiti oli päässyt alalaitumelle nauttimaan vihreästä ja tuli iloisena vastaan portille. Taluttaessani neitosta tarhasta pois, riekkui tämä ympärilläni kuin mikäkin pahainen kakara ja pyytämättä ravaili vierelläni kaula kaarella pöhisten. Tässä vaiheessa alkoi jo naurattaa, eipä tuo sen vaivaisempi ollut kuin eilenkään, sairausepäilystä huolimatta.
Ilmeisesti taivutus oli kuitenkin jonkun verran neitoseen tuntunut, sillä polviin en saanut koskea ja Sira karkasi luota aina kun yritin vähän polvia kokeilla. Täytyypä pitää huoli siitä, ettei asiasta tule mitään peikkoa.
Selkään en halunnut mennä, joten tyydyimme tallustelemaan ympäri metsää, peltoja ja muita tuttuja reittejä. Sira tallusti perässä rauhassa, välillä pörhistellen ja esitellen nopeita väistöliikkeitään.
Mieli parani kummasti tallilla käydessä ja jotenkin haluan uskoa, ettei kyseessä ole nivelrikko vaan jokin muu häiriö. Ja jos kyseessä on nivelrikko, niin sitten opetellaan elämään sen kanssa päivä kerrallaan. (Jenna)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti