Sira

Sira
Sira talvella 2012

sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Sunnuntaina 2.3 esteillä

Jenna kameralla
Venla Tessalla
Emmi Murulla
Hanna Siralla

Tehtiin tosiaan viime hetken pikavaraus maneesille (niin toivehan oli heidän puoleltaan, että varattaisiin maneesia mielellään vähintään päivää ennen, mutta eipä sitä aina voi tietää etukäteen, mihin aikaan saa porukan kasaan..) ja lähdettiin edellämainitulla kokoonpanolla katselemaan hevosten kanssa vähän puomeja mielenvirkistykseksi. Tiet oli edelleen paikoitellen aika jäiset, joten tuli pitkät alkukävelyt..

Maneesilla jumppailtiin aluksi hetki Jennan kasatessa keskiympyrälle pientä puomiharjoitusta - tarjolla oli muutama yksittäinen puomi ja yksi useamman puomin sarja, jota kokeiltiin aluksi molempiin suuntiin. Hevoset otti heti alusta lähtien selkeät roolit harjoituksen tekemiseen: Muru hoiti homma vauhdilla, Tessa taidolla ja Sira asenteella. Samalla linjalla jatkettiin, kun yksi puomeista korotettiin jossain vaiheessa esteeksi tai pikemminkin "esteeksi". Tessa taisi olla ainoa, joka selvisi enää tässä vaiheessa koko puomi-este-harjoituksesta puhtaasti sarjana, Murun ja Siran kanssa keskityttiin lähinnä vaativaan suoritukseen ylittää se pelkkä este.. Luulen, että tässä vaiheessa kuvat voisi alkaa kertomaan hommasta enemmän kun teksti :))

Tunnin verran taidettiin viettää maneesilla, Tessa ja Venla otti loppuun vielä muutaman vähän isomman hypyn Siran ja Murun jo loppuverkkaillessa. Hevoset (Tessa varsinkin, joka näytti olevan ihan omassa elementissään maneesissa puomien keskellä) tuntui olevan tyytyväisen oloisia ja selkeästi hommasta vähän täpinöissään, taisi olla kivaa vaihtelua vähän jokaiselle.

Siivoiltiin (eli Jenna siivosi) estekalustot paikoilleen, heitettiin viltit hikisten hevosten niskaan ja lähdettiin laahautumaan takaisin kotiinpäin, oli siinä vaiheessa jo vähän väsähtäneen oloisia ratsuja - edes Murulla ei tuntunut olevan enää kiire mihinkään. Kahden ja puolen tunnin reissu tuli kokonaisuudessaan, tallipihassa enää loimien vaihto kuiviin ja ruuat hevosille eteen (ja sitten tietty katsomaan ensimakuna Jennan kamerasaalista maneesilta..)

1 kommentti: