Sira

Sira
Sira talvella 2012

keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

Venla ja Jennan stressinpoisto maastossa tiistaina 4.3

Käytiin Jenna Siralla ja minä Tessalla siis maastoilemassa. Pidetiin reissu rentona ja palauttavana, kun sunnuntaina oli ollut rankat maneesimeiningit. Siis sekä hepoille, että ihmisille, ainakin itsella oli paikat hellänä seuraavana päivänä...

Toinen syy miksi reissu pidetiin rentona, oli että mulla ja Jennalla oli meinannu töissä molemmilla räjähtää päät, joten ratsastus toimi erityisesti tällä kertaa myös terapiana. Ja toimikin. Ei taas ollut mitään harmaita pilviä maastoilun aikana pään päällä.

Päästiin taas ihanasti valoisassa lähtemään, ja mentiin ekana hiekkakuoppille katsomaan mikä siellä on tilanne. Ihan ok, vähän lunta ja paikoin liian kosteaa, ja ihan vähän jäätä oli. Mutta pärjättiin! Päästiin varovasti könyämään kuoppien pohjalle. Se oli aika märkänä, mutta Tessalla sain siinä vähän taivuteltua käynnissä, en tohtinut ravata. Siraa se ei kiinnostanut, joten Jenna ja Sira kiipesi sen vähän loivemman oikean puoleisen nousun ylös (pari kertaa?) Pyörittiin kuopilla vähän aikaa, ja sit noustiin käynnissä molemmat keskimmäinen perusnousu ylös, ja jatketiin maastoilua.

Lähdetiin maneesin suuntaan, ja suoralla päästiin jo ravailemaan. sieltä jatkettiin sen myllyreitin ja hiekkakuoppien ohi kotiin (hyvin tunnen nää tiet ja reitit, haha). Välillä ravalitiin, sen mitä pohja antoi myötä. Saatiin hepat rennoiksi ja palautumaan. Olivat molemmat ihan tyytyväisiä. Tai no, Sira ois halunnu kyllä mennä nemmän täysiä :)

Siiten kotiin pimeän tullessa, ja ruoat eteen! Ei tarvinnut loimia, oli niin lämmin, emmekä hikoillut. Ihana reissu, joka selkeästi poisti stressit kaikilta neljältä!

- Venla

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti