Mitenpä tämä viikko immeisillä?
Elinalle sopi tiistai ja torstai ilmeisesti?
Venla pääsee keskiviikkona ja viikonloppuna joko la tai su.
Itse olen reissussa tosiaan torstaista perjantaihin. Menen torstaina aamusta normaalisti töihin, mutta Teemu on kuulemma vapaalla koko päivän, eli päivävahtia ei välttämättä tarvita (saa toki tulla fiilistelemään maaseutua jo päivällä).
Palataan reissusta perjantaina. Laiva on satamassa klo 16.00, eli kotona ollaan varmaan viimeistään kuudelta.
Essu on menossa torstaina illasta Emmille ja Emmi palauttaa häirikön perjantaina jossain välissä?
Muru otti tosiaan tarhasta hatkat viime viikolla (en ole ehtinyt vielä blogia aiheesta päivittämään). Mutta yritetään nyt viikko-kaksi mennä niin, että mennään joko kaikki koossa tai sitten yksi kerrallaan ja sidotaan vielä varalta aina portit kiinni niin, ettei niitä saa vitkutettua auki (nimenomaan se alimmainen). Tarvittaisiin siis myös Emmin aikatauluja tähän perään. :)
Hankitaan varmaan nyt sähköpaimen tarhaan niin, että jatkossa voidaan vähän turvallisemmin jättää polleja yksin. Käytännössä siis tehdään niin, että sähkö päälle aina silloin kun joku jää yksin ja toivottavasti löytyy se poninpalleroinen, niin saataisiin sitäkin kautta helpostusta tilanteeseen.
(Jenna)
Tiistaina en ehdi ollenkaan tallille. Keskiviikkona pääsen kl 17 töistä, joten sen jälkeen voin lähteä koko porukan maastoon tai ainakin tulen vahtimaan Murun pihassa pysymistä. La ja su mulla on joitakin asiakaskäyntejä, mutta pystyn niiden ajankohtia vielä muuttelemaan sen mukaan, miten tarvii tulla Murua vahtimaan.
VastaaPoista- Emmi
Me lähdetään varmaan Venlan kanssa neljän maissa Stadista, eli ollaan viiden maissa tallilla. Nähdään siis siellä. Meillä kestää kuitenkin kauemmin kuin sulla laittaa kuntoon.
VastaaPoista(Jenna)
Mä voisin toimia Siran personal trainerina to ja pe "siinä sivussa", jos vaikka heittäytyisin hurjaks ja varailisin maneesin käyttöön.. ;) Mihin aikaan Elina olet torstaina tulossa, jos iltasella niin lähdetkö messiin maastoilemaan? (hanna)
VastaaPoistaJos meette kimpassa, niin Emmi olis hyvä saada jotenkin messiin. Murua ei tosiaan mielellään nyt jätetä toistaiseksi yksin, kun on jo kerran karannut kauammas. (J)
VastaaPoistaEliii;
Tiistai Elina Tessa / Jenna katsoo laiskotusasteen mukaan Siraa
Keskiviikkona Jenna ja Venla molemmat hepat / Emmi Murulla messissä
Torstaina Hanna Siralla iltapäivästä/alkuillasta(?) ja Elina Tessalla (Mihin aikaan kukakin? Miten Muru?)
Perjantaina Hanna Siralla / Tessalla vapaa (Ja Jennalla darra)
Lauantaina Venla ehkäpä Tessalla? Jenna Sirpaleenalla?
Sunnuntaina
Moikka! Olisko voinukki vaihtaa mun lauantain sunnuntaille?
VastaaPoistaJep, ja kyllä, mun bloginimi on Verkkomeloni Venla, se on mun ironisen ruokablogin nimi :D
VastaaPoista- Venla
AHhaHHAHAHAHAHHH! :D Päivitettynä:
VastaaPoistaTiistai Elina Tessa / Jenna katsoo laiskotusasteen mukaan Siraa
Keskiviikkona Jenna ja Venla molemmat hepat / Emmi Murulla messissä
Torstaina Hanna Siralla iltapäivästä/alkuillasta(?) ja Elina Tessalla (Mihin aikaan kukakin? Miten Muru?)
Perjantaina Hanna Siralla / Tessalla vapaa (Ja Jennalla darra)
Lauantaina ??
Sunnuntaina Venla Tessalla ja Jenna Siralla
Torstaina ei mielellään mitään yhteislenkkiä. Mä pääsen aika myöhään töistä, ja meillä on näillä näkymin Esmun kanssa muita suunnitelmia sille illalle ;) Mihin aikaan sunnuntaina menette maastoon? Tulen sitten silloin Murua vahtimaan.
VastaaPoista- Emmi
Mä tulen Hanna torstaina jo aamupäivällä :) -Elina
VastaaPoistaTiistai Elina Tessa / Siralla vapaa
VastaaPoistaKeskiviikkona Jenna ja Venla molemmat hepat / Emmi Murulla messissä illalla
Torstaina Elina Tessalla aamupäivästä / Hanna Siralla iltapäivä/alkuilta (Sopikaa kumpi antaa ruuat).
Perjantaina Hanna Siralla / Tessalla vapaa (Ja Jennalla darra)
Lauantaina ??
Sunnuntaina Venla Tessalla ja Jenna Siralla aika auki tod. näk joskus iltapäivästä.
(Jenna)